torstai 31. maaliskuuta 2011

Sarvista ja Wave Blanket

Nyt riittää ikean värikkäiden lastenmukien kaatuilu; kirppareilta viimeisen vuoden aikana on mukaan lähtenyt muutamia Sarviksen punaisia 2dl mukeja, joita olen kaivannut saada lisää ulkonäkönsä ja käytännöllisyyden takia.
No satuin sitten ruokakaupassani törmäämään hyyyyyvin saman näköisiin mukeihin kauniin keväisen värisenä, joten pakko oli ostaa viimeiset kolme parempaan kotiin. Väittäisin että malli on sama, takuuseen en mene, mutta minun puusilmäni ei eroa ole vielä löytänyt. Kahvikupin nimellä näitä myytiin, ovat siis pienempiä kuin ne mahdottoman isot mukit.
Punaiset ovat aitoja vanhoja Sarviksia ja limet uusia Hammar Plastin merkillä varustettuja.  Kuvat taas valehtelevat, oikeasti lime on raikkaampi, eikä tuollainen valju pastelli.

Toinen bloggauksen aihe sitten, hmm...taas jotain, minkä onnistumisesta en ole aivan varma. Wave Blanket-ohjeella tehty peitto sekalaisista villalangoista. Peiton koko ei huimaa päätä, mutta vaunu/kaukalo-peitoksi sen jollekin vauvalle kuvittelinkin tekeväni. Harkitsen vielä laittaisinko jonkun taustakankaan kiinteästi, kun puikkovalinta saattoi osua vähän yläkanttiin. Ja osa langoista oli selvästi toisia ohuempia. Noh, aikas ihana kumminkin, vähän syksyinen, vähän jotain muutakin...ja tehty ilman uusia lankaostoksia!  

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Väsyneitä blogisteja?

Tuntuu että kevään aikana olen löytänyt tieni useampaankin blogiin, missä pohditaan bloggaamisen mielekkyyttä. Bloggausvälien harvetessa tuntuu väistämättä saamattomalta, tai jos bloggausaiheet tuntuvat tylsiltä, miettii kannattaako niitä laittaakaan. Toinen syy blogiharrastuksen uudelleenpohdintaan on huomata elävänsä liian julkisesti, lukijamäärien kivutessa ja bloggausten säilyessä avoimina oman elämän tilityksinä.

No, koitan pitää oman rimani matalalla (ja olla paljastamatta liikaa), ja blogata edelleen saadakseni pidettyä jonkinlaista arkistoa tekeleistäni, niiden lähteistä ja toteuttamiseen liittyvistä huomioista.  Ja toki toivoen että joku saa täältä edes jonkinlaista vinkkiä tai intoa omiin tekemisiinsä.


Viimeisimpänä on valmistunut muutamia vaatteita kokonaan kaapin kätköistä löytyneistä kankaista. Housuissa oli  sattumoisin reikä kankaassa, joten tein sitten ruman tähden päälle koristeeksi. Lahkeissa pitkät trikooresorit jatkamassa käyttöikää. Kaavana Saimin svetarihousut Ottobrestä.  Turkoosi paita on ihanan raikas, heti neidin suosikki. Helmassa Michaels Stoffecken geisha-nauhaa merkkinä.  Ja tähänkin kaava Ottobrestä.

Ja lisäänpä vielä kuvan, jossa on myös paita, jota en ole itse tehnyt, mutta on se vaan niin makeaisen retro, että pakko näyttää se teillekin!  Vihreät paksut valmiiksi kuluneen näköiset resorit yhdistettynä tuohon ä''än ruskeaan kankaaseen, hieno!
p.s. aplikoin tähden ensin turkoosilla langalla, keltainen kun oli hukassa. Mutta sitten kun keltainen lanka löytyi, niin minäpä purin turkoosin ja applikoinkin keltaisella Venyi näköjään nuo sakaroiden päät, mutta enhän minä nyt uutta tähteä sentään vaivautunut leikkaamaan.. Huh, kiva purkaa sellaista 0-etenemisellä tehtyä tiheää kiinnitys-siksakkia, suosittelen teräväkärkisiä saksia!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Neidit sai rukkaset

Viikonlopun saldona valmistui mm. pul-kintaita Ottobren 6/2010 Mimi-kaavalla. Pikkuneidille sopii hyvin vielä 12kk koko reilummilla saumanvaroilla. 4-vuotiaalle lisäsin kaavoihin pari senttiä pituuteen ja noin sentin leveyteen. Päälliset pul-kankaan jämiä, vuorena ohut fleece ja reunoissa nauhamerkkejä.
4-vuotias sai taas valita kokonaan kinttaidensa materiaalit, ja kummallinen kasari-imelä-yhdistelmä siitä syntyikin Prinsessa-nauhoilla. Pitänee ensikerralla päättää taas itse, ettei raukkasella aina ole niin 'rumia' tekeleitä..

Vihreät on hyshys-katergoriaa eli lähdössä eräälle pienelle reippaalle kummipojalle.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Villapaita raglan-hihoilla Floricasta

Pikkuhiljaa on sitten toinenkin, isompi villapaita valmistunut Novitan Florica-langasta.   Malli edelleen oma mukaelma miehelle tehdystä villapaidasta. Puikkojen koko taisi olla 3. Isompi paita on noin 104/110 senttiselle, ennemmin kapea kuin leveä...ja helman ja hihan korkeudet vertailin sopivista paidoista.  Helman ympärys on 128 silmukkaa, hihan aloituksessa 44 silmukkaa ja kainalopäättelyiden kohdalla lisäysten jälkeen 59 silmukkaa.   Raglan-kavennukset on aluksi ja lopuksi tehty yhdellä välikierroksella, puolen välin paikkeilla kahdella välikerroksella, että hartioihin sai tilaa ja etenkin korkeutta. 

Pienempi paita on noin kokoa 86/92. Helman ympärys 112 silmukkaa, hihan alkaessa 36 silmukkaa. Lisäyksiä noin 3-4 sentin välein, näitä en ollut merkannut muistiin, enkä taida viitsiä laskeakaan enää.

Kiitos tämän tylsyyden lukemisesta, toivottavasti näistä on jollekin iloa! Tosin yhä useammin huomaa, että ainakin itselle näistä on jälkeenpäin iloa, kun aloitttaa uusia samantapaisia tekeleitä.